In Memoriam Antti Malinen

ANTTI MALISEN MUISTOLLE 5.3.2016

Kerimäen mieslaulajien perustaja, ja pitkäaikainen laulaja, Antti Malinen nukkui pois 26.1.2016. Antti jätti omasta elämästään niin vahvan ja elämää uhkuvan esimerkin, että sitä kohtaan on syvä kunnioitus.

Antti syntyi 1922 Kerimäen Kumpurannassa. Ajat olivat ankeat ja pulaa oli kaikesta, myös ruoasta. Antti kertoi joskus jotain lapsuusajoistaan ja sanoi, ettei ollut itsestäänselvyys, että olisi ollut edes joka päivä ruokaa. Se piti hankkia ankaralla työllä jo pienestä pitäen. Mutta Antti selvisi siitä ajasta ja oli 1941 valmis 19 –vuotiaana, ajatelkaapa – 19 –vuotiaana lähtemään taisteluun itsenäisen Suomen puolesta.

Kun hän 1944 ja 22 v. pääsi siviiliin, oli hän haavoittunut kahdesti, ensi Tyrjässä ja toisen kerran Kannaksen taisteluissa, jonka seurauksena hän jäi pysyvästi invalidiksi – asia jota moni meistäkään ei tiennyt, vamman aste 15 %, vaikka haavoittuminen oli viedä häneltä hengen. Ehkäpä juuri Tyrjä, Äyräpää, Vuosalmi ja monet muut Kannaksen etulinjan taistelut muovasivat Antista juuri sen Antin, jonka minäkin tunnen – vastuullisen, isänmaallisen, oikeudenmukaisen, rehellisen ja kaiken tämän lisäksi humoristisen miehen, joka omilla resursseillaan vaikutti kerimäkeläiseen maailmankuvaan yli 90 vuotta. Vaikka hän ei kirkon asioista paljon puhellutkaan, niin hänellä oli vankka vakaumus kristillisyydestä ja varjeluksesta, joka auttoi kestämään ankaria aikoja.

Teoistaan rintamalla Antille myönnettiin lukuisia kunniamerkkejä ja huomioita. Viimeisimmän hän sai viime vuonna.

Antti oli ja eli kuin yrittäjä. Toistenkin palveluksessa ollessaan hän teki töitä silloin kun niitä oli tai apua tarvittiin. Poikansa Pekka sanoi osuvasti, että isä Antti oli työnarkomaani. Siksi varmaan oli suhteellisen helppo ottaa vastuu Irjan kanssa v. 1969 nykyisin Kerimäen Kukkapalveluna toimivasta yrityksestä, jota poikansa Matti jatkaa vaimonsa Päivin kanssa. Vaikka hän toimi yrittäjänä, niin Yrittäjäjärjestössä hän ei ollut mukana hallintotehtävissä, mutta kertoi omat näkemyksensä yritystoiminnan haasteista ja kehittämisasioista.

Lions –toiminnassa Antti oli mukana melkein 40 v. Hän oli LC Kerimäki-Puruvesi klubin perustajajäsen ja aktiivisesti mukana toiminnassa aivan viime vuosiin. Mm. näissä järjestöissä Antti oli taustavaikuttajana, mutta yksi harrastus oli ylitse muiden – mieskuorolaulu.

Musiikki oli Antin elämän henkireikä ja erityisesti mieskuoromusiikki. Ja rintamalla kuullut Isänmaalliset kappaleet jäivät Antin mieleen niin vahvana, että vuonna 1947, silloin 25 -vuotiaana, elokuun 15. päivänä Antin päätös oli kypsynyt valmiiksi. ”Kerimäellä tarvitaan mieskuoro ylläpitämään ja kehittämään heikosti virinnyttä harrastustoimintaa” . Ja siitä alkoi Antin työ mieskuorolaulun hyväksi.

Kerimäen Mieslaulajat ei syntynyt vain sormia napsauttamalla. Antilla oli itse asiassa vain vaikeuksia kuorotoiminnan alkuaikoina. Oli pulaa laulajista, laulunjohtajista sekä rahasta. Järjestötoimintaan tarvittiin silloinkin rahaa, nuotteihin ja sovituksiin. Ja kun kuoronjohtaja ei hallinnut kuoronjohtamista, eivät kuorolaisetkaan aina oppineet lauluja. Kuoron kassavajeen Antti täytti ainakin kerran ottamalla pankista lainaa omalla nimellä ja siirsi sen kuoron käyttöön. Mutta Antti oli päättänyt, että mieslaulajat on ja pysyy Kerimäellä eikä periksi anneta. Monien vaikeuksien ja vaikeiden kuorovuosien jälkeen kuoro pääsi kuitenkin 1960 –luvun lopulle, kun Antti jaksoi puhaltaa kuoroon henkeä ja innostusta.

Käännekohta oli, kun Antti sai puhuttua Tynkkysen Martin johtamaan kuoroa, muistelen vuoden olleen 1969. Ja viimein Antti sai keskittyä hallinnoinnin sijasta laulamiseen täysipainoisesti. Ja eturivissä heleänä tenorina – olihan hänellä eturivistä kokemusta.

Tuon tapahtuman jälkeen Antin ehkä viimeisin kielteinen kokemus oli, kun erinomainen kuoron puheenjohtaja, nyt jo edesmennyt hänkin, Timo Tiainen, päätti luopua puheenjohtajuudesta. Antin kanta oli selkeä ja jyrkkä: Se on kuoron loppu, tästä ei tule mitään, kaikki hänen kuoron eteen tekemänsä työ on mennyt hukkaan. Timo rauhoitteli Anttia , että älähän nyt, eiköhän se siitä.

Ja kyllähän se siitä. Timon jälkeen Antin poika Pekka valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi. Vuosi oli 1986. Pekka toimi kuoron puheenjohtajana peräti 26 vuotta ja Antti sai nähdä, että kerrankin hän oli väärässä ja ihan mielellään – loppujen lopuksi.

Seuraavana vuonna myös Martti halusi kuoro-osaansa kevennystä, joka uutinen kirvoitti vielä Antin ajatukset epäilemään, onko kuorolla tulevaisuutta. Uudeksi kuoronjohtajaksi valittiin mus.op. Pertti Järvisalo.

Näiden valintojen jälkeen Antti ei ollut todellisesti huolissaan enää kuorosta, mutta laulajia hän muisti kuitenkin välillä - erityisesti syksyn ensimmäisissä harjoituksissa - ripittää, kuinka laiskasti lähtee miehillä syksyn harjoitukset käyntiin. Antin sanakäänteet niissä vuodatuksissa olivat sen verran mukavasti aseteltu, ettei niistä kukaan kokenut olevansa henkilökohtaisesti moitteen kohteena.

Antti itse oli sitoutunut vähintään 100 % kuorolle. Antti sanoi useammankin kerran, että se on välinpitämätöntä meininkiä, kun ei tulla harjoituksiin. Vieraat eli tutut ovat vain tekosyitä ja verukkeita, jos ei tulla laulamaan. Viitsimisestä se on kiinni. Ja vieraillekin voi sanoa, ettei pidä tulla torstaisin kylään. Antti itse noudatti sitä ajatusta, että älkää tulko, koska hän on laulamassa. Mutta jos tulette, niin hän lähtee kuitenkin 18.30 alkaviin harjoituksiin. Avaimet ovat maton alla ja lähtiessä sammuttakaa valot.

Jos Antti sai merkittävää tunnustusta rintama-ajoista, eivät hänen saavutukset mieskuororintamallakaan jääneet huomioitta. Ne kaikki huomionositukset - oman kuoron, Sulasolin ja Mieskuoroliiton myöntäminä – tulivat ansioista ja pyyteettömästä antautumisesta mieskuorolaululle.

Antti oli päättäväinen mies. Ja kuten alussa sanoin, niin oikeudenmukainen. Nämä asiat ohjasivat myös hänen suhtautumiseensa perheeseen. Minulle jää Antista kasvattajana sellainen kuva, ettei hän nähnyt laiskuutta hyveenä. Ja ahkeroinnin sekä rehellisen työn arvostus on kyllä siirtynyt hänen poikiinsa – ehkäpä hänen oman esimerkin kautta. Antti oli ylpeä pojistaan, sen kuulin Antilta itseltään. Hän arvosti sitä, että ihminen uskaltaa ottaa vastuuta ja me kaikki tiedämme, että nämä ominaisuudet ovat myös Pekalla ja Matilla.

Tällaisen Antti Malisen minä opin tuntemaan sinä aikana jona me tunsimme. Ensimmäinen muistikuva piirtyy Zilliacuksen puutarhan oviaukkoon, kun Antti antoi kukkakimpun harmaa villatakki päällään vanhemmilleni ja viimeisin muisto jää viime jouluaaton lauluista vanhainkodilla, jolloin Antti viimeisen kerran osoitti kuorolle kiitossanansa sanomalla näin:

On se hyvä, että vielä sai kuulla ja kuunnella kunnollisia, perinteisiä joululauluja kuoron esittämänä eikä jonninjoutavia renkutuksia . Siinä oli meille hyvät kuoroveljet, painavia saatesanoja juhlavuoteen.

Antin viimeiseksi viralliseksi esiintymiseksi jäi 27.4.2009 ollut kansallinen Veteraanijuhla Kerimäellä, jossa lauloimme mm. kappaleen Veteraanin Iltahuuto. Antti oli tuolloin 87 v. Senkin takia oli paikallaan laulaa kirkossa Antille Veteraanin Iltahuuto ja saattaa hänet viimeiselle matkalleen kohti uusia laulumaita tapaamaan vanhoja veteraanituttuja ja odottelemaan rakkaita omaisiaan.

Antti Malista muistaen ja kunnioittaen

Jukka Suomalainen, pj.

Kerimäen mieslaulajat

Muistokirjoitus on lyhennelmä Antin muistotilaisuudesta.